Khylttyrelliä elämää

Marraskuun vikana aamuna jätimme Bangkokin kotimme ja jouluvaloja välkkyvät ostoskeskukset taaksemme ja suuntasimme rinkat selässä etsimään paikkaa, josta pitäisi lähteä busseja kohti pohjoista. Oikea kaupunginosa löytyi, mutta ensimmäinen turisti-info oli kiinni ja toinen oli kivitetty hajalle. Mutta poliisihan on kaikkien ystävä ja niin nytkin saatiin sinipukuinen saattelemaan meidät oikeaan paikkaan ja pitipä hän myös huolen siitä, että bussikuskit eivät päässeet huijaamaan länäreitä extrahinnoilla.

Parin tunnin päästä olimme Thaimaan entisessä pääkaupungissa Ayutthayassa. Matkalla Lonely Planet oli tarjonnu infopläjäyksen tulevasta kulttuurikierroksesta ja pian viiletimme pyörien selässä temppeliltä toiselle. Päätemppelialue sijaitsee saaressa, jota kiertää kanava. Nämä temppelit, joita kutsutaan wat:teiksi, ovat kymmeniä metrejä korkeita kivistä tai tiilistä tehtyjä rakennelmia. Monia niitä koristaa myös kultainen tai jo kulta-aikansa elänyt Buddha-patsas. Mieliinpainuvin näkymä oli Wat Chai Wattanaram, kun ilta-aurinko värjäsi temppelin tiilet hehkuvan punaisiksi - ihan kuin koko kivirakennelma olisi ollut tulessa.

Illalla vielä hyppättiin veneeseen ja päästiin katselemaan saarta sammakkoperspektiivistä, vaikka pienoinen temppeliähky jo vaivasikin. Parasta oli ehkä se, että venereissu päättyi yömarketeille, josta löytyi iltapalaksi banaani-suklaa pannukakkuja. Ne oli melkein yhtä hyviä, kuin erään Murumankelin Suomessa tekemät mustikka-banaanipannukakut :) Yks semmonen kyllä maistuis vaikka heti ja nyt.

Keskiviikkona aukesi joulukalenterista ensimmäinen luukku. Suklaakalenteria ei tänä(kään) vuonna saada, mutta vuoropäivinä keksimme Saaran kanssa toisillemme kalenteriluukun. Ensimmäinen päivä maistui lumiukkokeksille. Toinen joulukuuta tarjosi raikkaan appelsiinijuoman reilun kuuden tunnin bussimatkalle pohjoisen Sukhothaihin.

Täällä Sukhothaissa meidän majapaikka on ihastuttava guesthouse vähän kaupungin ulkopuolella. Otimme halvimman mahdollisen huoneen ja illalla pimeässä huomasimme valojen tuikkivan sisään lautojen raosta. Vaikka kuvittelen niiden olevan jouluvaloja, niin kai se pitää kuitenkin kömpiä kokonaan peiton alle, jotta örkit ei tee öisiä retkiä ainakaan mun naamalle. Meille on kehittynyt Saaran kanssa omat tyylimme suojautua ökkämönkiäisiä vastaan öiseen aikaan. Saaralla on erityinen taito pakkata lakana tiukasti ympärilleen. Välillä näyttää kuin muumio lepäisi viereisellä sängyllä. Mä lähinnä varmistan, että mikään peiton nurkka ei irvistä niin, että se houkuttelisi ötökät tutkimusmatkalle. Nyt ollaan jo sen verran pohjoisempana, että ilma tuntuu raikkaammalta ja viileämmältä ainakin näin illalla. Ekaa kertaa harkitsen yöksi makuupussiin kömpimistä. Ajatus nukkumisesta kylmästä hytisten ei houkuta ollenkaan - sellaisiakin öitä on joillekin reissuille sattunut.

Lautasellinen mysliä, hedelmiä ja jugraa sekä kupposen kahvia ravitsi meidät aamulla toiselle wat-painotteiselle päivälle. Sukhothai on kuulu vaikuttavista temppeleistään ja niiden vuoksi se kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Temppelialue on niin iso, että se on jaettu viiteen eri osaan. Me huristeltiin pyörällä pitkin puistoa, tehtiin japsit (otettiin muutamia fotoja siis) ja poistuttiin takaisin guesthousiin. Ehdittiin sopivasti syödä loistava kana-cashew lounas ennenkuin hypättiin vielä pohjoisempaan Lampangiin vievään bussiin. Muutamalla thaikullakin näytti olevan sama suunta: bussi oli niin täynnä, että ainoat vapaat paikat löytyi bussin perältä moottorin päältä. Siellä me nökötettiin army-pojan, kahden teinin ja yhden pikku pojan kanssa pomppien välillä ilmaan niin, että alas tömähtäminen sattu.

 
















Nyt sijaintina Lampang. Äsken palattiin iltakävelyltä, jonka reitti kiersi kiinalaisen korttelin läpi puiselle temppelille ja jokivartta takaisin. Joen pinnasta heijastuvat valot näyttivät ihan pikku tuikuille. Niin ja on ne tännekin joulukadun avanneet. Enpä ole ennen toppi päällä joulukadulla astellutkaan :)