Si Pan Don - 4000 Islands

Kolmen leppoisan päivän ja yön jälkeen matkamme jatkui aamuaikaisella Tat Lo kylästä aluksi lava-auton kyydissä isomman tien varteen ja siitä edelleen paikallisbussilla takaisin Pakseen. Bussiasemalla selvisi, ettei seuraavaan etappiimme Si Pan Don saarille mennyt tähän aikaan enää busseja, vaan ainoastaan lava-autoja. Rinkat heitettiin auton katolle, minne päätyi myös satoja kiloja muita tavaroita rakennustarvikkeista kananmuniin. Me ahtauduttiin lavalle 35 muun ihmisen kanssa, keskelle vielä lastattiin 300kg betonisäkkejä, kymmeniä meloneja, riisisäkkejä, koreja jne. Vain länsimaalaisen mielikuvitus on rajana kaikelle sille, mitä joku paikallinen voi mukanaan kuljettaa. Ajatus kolmesta tunnista tässä tuulisessa kyydissä sai aikaan syvän huokasun.

Matka meni lopulta aivan huomaamatta, vaikka välillä pysähdyttiinkin ottamaan lisää kyytiläisiä, lastaamaan uutta tavaraa kyytiin, jättämään joku kyydistä pois, ostamaan vihanneksia tai päästämään joku puskaan tarpeilleen. Hyvin ilmastoidussa ympäristössä tiivis tunnelmakaan ei haitannut, ei edes silloin kun joku kaivoi sticky-rice purkkinsa haisevine kanankoipineen ja alkoi lounastamaan hyvällä ruokahalulla. Maistiaisiakin olisi varmasti irronnut ellei meidän ilme olisi valmiiksi ollut jo niin torjuva. Anun kanssa uskaltauduttiin järsimään muiden kyytiläisten tavoin jotain lantunsukulaista pahimpaan nälkäämme. Niin ja vierustoverinkin suhteen olin onnekas: isokokoisen italialaismiehen viereen kyyristyessä pysty suojautumaan pahimmalta viimalta.

Jos matka tähän asti oli sujunut leppoisan huomaamattomasti, niin viimeisillä kilometreillä mitattiin todellista matkustuskestävyyttä. Asfalttitien loppuessa viimeiset kilometrit taittu kaoottisen, punaisen hiekkapölyn keskellä. Nenää ja suuta suojasi nenäliinan pala ja silmiä ei voinut kuvitellakaan pitävänsä auki. Päätepysäkillä, Mekong-joen rannalla auton lavalta kömpi kolme yskivää ja punaisen hiekkapölyn kuorruttamaa reissulaista. Perillä ei ihan vielä kuitenkaan oltu, vaan Si Pan Don, 4000 Islands häämöttivät suoraan edessä, puolen tunnin venematkan päässä. Määränpäähämme Don Khon saarelle saavuttaessa majapaikka löytyi pienen metsästyksen jälkeen saaren toisesta päästä: yksinkertainen huone parisängyllä, hyttysverkolla ja omalla vessalla varustettuna aivan Mekong-joen ääreltä. Lämpimään suihkuun ei päästäisi vielä täälläkään, sellaista luksusta on tarjolla vain muutamissa majataloissa. 

Si Pan Don, 4000 Islands on Mekongin suistolla sijaitseva tuhansien pienten hiekkadyynien muodostama saaristo, joka sijaitsee aivan Laosin eteläkärjessä, lähellä Kambodzhan rajaa. Si Pan Don tarkoittaa suoraan käännettynä 4000 saarta, mutta niin montaa saarta täällä tuskin on ellei kaikkia pöheikköjä ja kaislikoitakin lasketa saariksi. Kaikki saaret on nimetty ex-pääministerin nimen mukaan ja kuulema saarten nykyinen kehitys sekä muutosten tuulet, kuten kierrätys ja roskien kerääminen ovat pitkälti hänen ansiotaan. Don Det ja Don Khon saarilla, jossa olimme ei kierrätyksestä tai roskien keräämisestä ollut kyllä tietoakaan: jäteastiat tyhjennettiin suoraan Mekongiin ja virran mukana ajelehti kaikenlaista jätettä - ehkä tämä on kierrättämistä paikalliseen tyyliin. Joen tila ei kuitenkaan voi olla aivan toivoton, sillä Mekong on maailman tuottavin "kalatehdas". Se ruokkiii noin 75 miljoonaa joen äärellä asuvaa ihmistä. Tästä tiedosta huolimatta näiden päivien ajan kurniva maha sai muuta täytettä kuin Mekongin kalaa eikä tähän jokiveteen tehnyt mieli pahimman kuumuudenkaan keskellä kastaa edes varvasta. Paikalliset ja vesipuhvelit nautti Mekongin viileydestä meidänkin edestä.

Tämä Si Pan Don saarirypäs on keskellä Laosin maaseutua. Asumukset ovat yksinkertaisia, keskellä saaria on valtavia riisiviljelmiä, joissa vesipuhvelit vaeltelevat. Porsaat juoksevat pitkin pihoja, ankat taapertavat tiellä, koiria ja koiran pentuja on kaikkialla. Päivä alkaa aikaisin jo ennen aamuhämärää. Töitä tehdään siihen asti, kunnes kuumuus pakottaa pitämään taukoa ja hakeutumaan varjoon. Tämä tauko kestää yleensä useita tunteja, jolloin perheväki kokoontuu yhteen syömään ja viettämään aikaa. Uurastuksesta huolimatta paikallisten elämäntyyli on erittäin rentoa ja rauhallista. Ja tätä elämäntyyliä mekin on noudatettu kirjaimellisesti. Päivän kuumimmat hetket kului riippumatolla torkkuessa, fruit juicea juodessa, kirjaa lukiessa, koululaisten temmellystä seuratessa tai kanojen hiekkakylpyjä ihmetellessä.

 

Autoja näillä Don Khon ja Don Det on vain muutama, mutta eipä täällä kyllä ole teitäkään  missä autolla ajaa. Tiet ovat lähinnä hiekkapolkuja, jotka kiertävät saarta ja oikovat riisipeltojen tai viidakkoisen metsän läpi. Näitä kahta saarta yhdistää ranskalaisten aikoinaan rakentama rautatiesilta ja muistona niiltä ajoilta on myös kaksi veturinraatoa. Sillan ylitys maksoi 20.000 kippiä (noin 2 euroa), mutta me selvittiin kertamaksulla noiden päivien aikana. Taidettiin olla monesti niin hämärän aikaan liikenteessä, että tullikoju oli jo kiinni ja meitä ei pimeydessä huomattu.

Saarten "nähtävyyksiin" tutustuttiin fillareilla. Karttaa ei tarvittu, sillä aina jossain vaiheessa kaikki tiet päättyivät joen rannalle, josta oli helppo paikallistaa aurinkoa katsomalla kummalla puolella saarta sitä oikein oli. Maasto oli välillä haastavaa ja taluttamaankin jouduttiin, vuokrapyörät kun ei mitään maastopyöriä olleet. Mutta läpi kivikkojen, hiekkarantojen, viidakon, lahonneiden siltojen fillarimme palveli meitä uskollisesti. Välillä oli vastassa lapsilauma, jotka kerjäsivät kyniä, välillä taas pelottavat vesipuhvelit sarvet ojossa. Täytyy myöntää, että näiden otusten ohittaminen sai sydämen tykyttämään kunnolla. Löydettiinpä me pikku puotikin, josta sai jädeä. Jädehirmuille seuraavat minuutit oli hiljaisia hetkiä: kaikki mutustivat tyytyväisinä Magnum-tuuttejaan. Don Khonin saarelta löytyy upeat Li Phi -vesiputoukset, jonne yksi ilta pyöräilimme ihailemaan auringon laskua. Veden pauhu oli niin mieletön, että ilman dangerous-kylttiäkin kovin lähelle kosken reunaa ei uskaltanu mennä. Täältä voisi myös nähdä harvinaisia Irrawaddy delfiinejä. Kuvista päätellen nämä otukset ei kyllä delfiineiltä näytä, pikemminkin pikku valailta. Meille riitti delfiinibongaus valokuvia ihailemalla.

Päivät kulu lepposan rennosti ja se sopi täydellisesti mulle. Oon saanu jostain kunnon flunssan. En oo koskaan uskonut vilustumisteorioihin, mutta kurkkukipu ja niiskutus alkoi  heti Tat Lon kylmien öiden jälkeen, joten... No, oli miten oli flunssassa oon ja helteessä se ei oo kaikkein mukavinta puuhaa (jos se mukavaa on koskaan). Yhtenä päivänä bongattiin paikka, jossa oli saaren ainut nettiyhteys ja unelma loikoilusohvat Mekongin rannalla. Flunssasena lepohan on parasta, joten oli täydellinen excuse sille, että kokonainen päivä aamupalasta illalliseen saatiin kulumaan koneidemme äärellä.

Monissa saaren kuppiloissa ja ravintoloissa näkyy happy pizza, happy lao coffee, happy sitä ja happy tätä. Saaren asukkaille turismi on yksi tärkeimmistä elinkeinoista, mutta turismi on tuonut mukanaan myös ikävän ilmiön, huumeet. Pössyttelijää näiltä saarilta siis löytyy, mutta siltikin tämä on (ainakin vielä) rauhallisen rentouttava paikka, jossa ei suurta turistiryntäystä näy. Saarten luonto ja Mekongin jokimaisemat ovat rauhoittavan upeat. Täällä sanaa kiire ei tunneta.

Viimeisenä iltana, parikymmentä pyöräkilometriä takana, me istahdettiin päivän päätteeksi Don Detin saarelle syömään intialaisia herkkuja: butter naan ja tikka masala. Täysikuu oli kivunnut taivaalle ja heijasti Mekongin virtaan täydellisen kuun sillan. Se näytti aivan valtavalta sädetikulta, kun se säkenöi Mekongin virrassa. Ajatukset vaelsi Suomeen ja kaikkiin rakkaisiin siellä. Sama kuu se paistaa sinnekin yhtä täydellisenä, loistaen ehkä vieläkin kirkkaampana lumihangessa kuin Mekongin virrassa. Mahat täysinä hypättiin pyöriemme selkään kotimatkalle. Mun otsalampun patterit oli jo aika päiviä sitten väsähtäneet, joten suunnistin tyttöjen perässä kuulohavaintojen varassa: "varo kuoppa, kivi, puun oksa, silta josta puuttuu lautoja, töyssy". Säikäyttipä meidät vielä kerran yhden puun takana töröttänyt vesipuhveli. Otsalampun valossa sen silmät kiiluivat siihen malliin, että aivan varmasti se oli asettunut siihen varta vasten vaanimaan pimeässä pyöräileviä tyttöjä, joilla oli mahat täynnä intialaisia herkkuja.