Jouluähkystä temppeliähkyyn

Kovin monta kertaa joulukirkkoon en oo jaksanut nousta, mutta tämän aamun olotila muistutti siitä tunnelmasta. Aamuviideltä tuk-tukin kyydissä istui kolme hyvin hiljaista temppelikävijää. Oli vielä pimeä, ajokki ei kulkenut lujaa, mutta tälläkin "rekiretkellä" olisi tarvittu vällyjä, joiden alle käpertyä - väsymys ja viima nostatti ihon kananlihalle. Otsalamppujen valossa kompuroitiin temppelialueelle ja pienen lammen rannalle odottelemaan auringon nousua, jota muutama muukin oli tullut ihailemaan. Näkymä oli kyllä upea, kun Angkor Wat temppelitornien silhuetit alkoivat pikkuhiljaa erottumaan tummaa taivasta vasten. Ensin jylhän mustina, pikkuhiljaa todellisissa värissään auringon kivutessa kohti taivaanrantaa. Pian päivä oli valjennut täysin, temppelikierros voisi alkaa.

Siem Reapissa sijaitsevaa valtavaa Angkorin temppelialuetta kutsutaan Kambotzhan sydämeksi ja sieluksi. Nämä temppelit ovat olleet Khmerien (kambotzhalaisten) inspiraation lähde sekä suuri ylpeyden aihe koko sen ajan, kun tämä kansa on jälleenrakentanut maatansa ja elämäänsä järkyttävien kauhu- ja vainovuosien jälkeen. Tänä päivänä temppelit ovat kambotzhalaisille yksi tärkeimmistä pyhiinvaelluskohteista, jonne he tulevat rukoilemaan ja uhraamaan. Temppelialue on niin valtava, että vierailu kaikissa mahdollisissa temppelirakennuksessa veisi aikaa useita päiviä. Alueen päätemppeliä, Angkor Wat:ia pidetään maailman suurimpana uskonnollisena rakennuksena. Valtava rakennus se onkin jyhkeine kivitorneineen ja satoja metrejä pitkini kivikäytävineen. Seiniltä löytyy aivan uskomattomia, yksityiskohtaisesti kaiverrettuja taideteoksia, joilla jokaisella on oma tarinansa. Pylväitä kiertää upeat koristukset ja ompa temppelin jokaista kaidetta kuulema joskus päällystänyt kobran nahkakin. Alue jatkuu satoja metrejä jokaiseen ilmansuuntaan. Pelkästään tämän temppelin yksityiskohtaiseen läpikäymiseen saisi kulumaan kokonaisen päivän, mutta me päätimme selvitä koko tämän alueen kierroksesta yhdessä päivässä. Sen enempää temppelifanaattisuutta meissä ei omien arvioiden eikä aikaisempien kokemusten mukaan olisi. 

 

Temppeliltä toiselle siirryttiin tuk-tukin kyydissä. Olimme siis vuokranneet tuk-tukin kuskeineen koko päiväksi. Päivän aikana ajokilometrejä kertyi yli 30 ja näistä kilometreistä voi päätellä, että tämä temppelialue on järjettömän iso. Nähtävää riitti niin paljon, että jossain vaiheessa suoranainen temppeliähky alkoi vaivata. Kana-cashewpähkinä riisiannoksella sekä tunnin mittaisella tauolla pumpattiin itseemme lisää temppelienergiaa. Olotilaan varmasti vaikutti myös ne lyhykäisen 2.5 tunnin yöunet, mutta sinnikkäästi me mentiin temppeliltä toiselle aina auringon laskuun saakka. 

Valtaisan Angkor Watin jälkeen yhtenä lumoavimpana ja salaperäisimpänä temppelinä jäi mieleen Ta Prohm, jossa valtavien puiden ilmajuuret olivat työntyneet temppelin seinämuurien läpi pitkälle kivijalkaan asti. Nämä luonnonvoimat olivat sorruttaneet useita upeita temppelirakennuksia ja kasvattaneet juuriverkostoa raunioiden päällekin. Temppelialueella samoillessa saattoi välillä eksyä muurien sisään tai pylväiden joukkoon niin, että uloskäynnin löydyttyä huomasi tupsahtaneensa ulos aukosta, jonka suulla luki: "danger, don´t go!". Jotkut näistä temppeleistä ovat vaarallisen huonossa kunnossa, vaikkakin näitä restauroidaan koko ajan. Useaan kertaan tuli vilkuiltua katon suuntaan, miltä kivirakenteet näytti ja uskaltiko käytävään mennä. Tuommoinen kivimöhkäle kun tipahtaisi päälle, niin pannukakun muoto olisi tiedossa. Joidenkin temppeleiden ympärillä olevaan viidakkoonkaan ei ole mitään asiaa - maamiinoja on kylvetty aivan näiden pyhien paikkojen läheisyyteen. 

 

Tapaninpäiväiltana matkamme jatkui yöbussilla etelämmäksi Kambotzhan rannikolle, Sihanoukvilleen. Tällä kertaa kyytipalvelu bussiasemalle oli ollut liian ajoissa liikkeellä ja sen takia missasimme kyytimme. Oltiin täysin tyrmistyneitä! Nämä Kambotzhan bussitsydeemit koettelee meidän hermoja kyllä urakalla. Onneksi lipuista löytyi puhelinnumero, jonne hotellin aulapoika kiltisti soitti meidän puolesta. Pian poika tuli takaisin hyvin vakavana ja ilmoitti, että tämä bussi oli nyt missattu ja seuraava bussi lähtisi vasta klo 24. EI, EI, EI!!! Bussin lähtöön olisi vielä 20 minuuttia aikaa, lisäksi me ollaan maksettu yöbussista, makuupaikoista ja tämä keskiyönbussi on normaali istumabussi. Mehän vaikka ajetaan tuktukilla se bussi kiinni. Tää ei voi olla totta! Kolme hurjistunutta reissunaista hotellin aulassa on varmaan ollut sellainen näky, jota hotellipoikakaan ei uskaltanut kovin kauan katsella, vaan iski yhtäkkiä silmää ja repesi nauramaan meille mahakippurassa. "It was just a joke, ladies! Only a little Christmas joke!!". Tuli hiljaisuus, jota seurasi hervottoman hysteerinen naurukohtaus. Aulapoika sai pari luunappia (hyväntahtoista sellaista) tästä hyvästä. Uusi kyytimme bussiasemalle tuli pian. 

Tämän sunnuntain yöbussi oli suosittu, olihan tulossa uusi vuosi, jolloin sekä paikallisten että turistien suuntana on rannikko. Bussi oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Meidän nukkumapaikat sijaitsi aivan bussin perällä: mun "sänky" suoraan moottorin päällä. Kroppa sai siis kunnon tärinähoidon matkan aikana. Välillä kävi mielessä, että mitäköhän aivot tykkää tämmöisestä koko päätä hölskyttävästä tärinästä. Vettäkään ei uskaltanut juoda, koska vessatauoista ei ollut tietoa eikä tärinän vaikutusta rakkoon viitsinyt alkaa testaamaan. Tässä yöbussiversiossa nukkuma-asento oli puoli-istuva. Nukkumapenkit oli kyllä tehty paikallisten pikkuihmisten mittoihin. Tällä - melkein missimitalla ;) - näihin penkkeihin ei käpertyisi mukavasti sitten mitenkään päin. Jalat koukussa tuli sivusuuntainen heiluriliike, kylkiasennossa meinasin pari kertaa pyörähtää laidan yli lattialle. Kohtuullisen asennon löytyessä oli pakko jäädä vain paikoilleen, kuumuus oli niin mieletön ettei tehnyt mieli tehdä yhtään ylimääräistä käännöstä. Helppoa oli antaa osanottavan hymy muutamalle parimetriselle korstolle, jotka taisteli saman ongelman kanssa: miten saada raajat edes jotenkin hallittavaan muodostelmaan. 

Yleensä olen hyvä nukkuja paikassa kuin paikassa, mutta tässä kyydissä ei unta vaan jostain syystä tullut. Hieman kateellisena katsoin, kun tytöt nukkui käytävän toisella puolella sikeästi. Keskimmäiseltä nukkumapaikalta ei voinut katsella maisemiakaan, joten oli hyvää aikaa omille ajatuksille. Ja nämä ajatukset vaelsi rakkaideni luo: oma perhe ja ystävät. Yksi kerrallaan kävin kaikki läpi ja mietin, mitä itsekullekin kuuluu ja missä kukin sillä hetkellä on. Mielessäni lähetin rakkaita halauksia kaikille ja toivoin, että edes joku tuntisi tämän lämpimän ajatuksen ja kaukorutistuksen. Näihin mukaviin ajatuksiin taisin lopulta nukahtaa pikkuhetkeksi. 

Bussi kaahasi kohti etelää pitkin "American highwayta", joksi paikalliset tätä tietä kutsuvat. Kaahaus ilmeisesti kannatti, koska aamulla oltiin perillä puoli kuusi eli tunti etuajassa. Ei päästy edes bussin ovesta ulos, kuin tuk-tuk kuskit jo hyökkäsi kunnon hyeenalaumana kimppuun. Saatiin neuvoteltua puolet pyydetystä hinnasta pois lukuisten kulmakarvojen kohottelujen, silmien muljautusten ja monien päivittelyjen jälkeen. Välillä ihan oikeasti kaipaisi, että hintoja ei tarvitsisi aina neuvotella ja tingata, vaan asioille olisi selkeä hintalappu. Aamuhämärissä tuk-tukkimme kiipesi mäkisiä Sihanoukvillen katuja ylös ja alas kohti rantabulevardia, josta olimme aatelleet löytää majapaikan. Moni muukin oli jo ajatellut samoin, sillä vasta viidennestä paikasta tärppäsi kahden hengen huone, johon kolmisin aattelimme ainakin yhdeksi yöksi sopia. Majapaikan metsästys oli ollut sen verran työlästä, että majapaikoille asetetut kriteerit oli yksi kerrallaan karsiutuneet pois. Mutta vielä ei luovutettu, vaan toiveikkaana surffailtiin aamupalaa syödessä netissä ja etsittiin uima-altaallista hotellia - jotakin luksusta vielä tälle vuodelle. 

Hotellin etsintä ei tuottanut tulosta ja päätimme ottaa suunnan rantahiekkaa pitkin, veden rajassa läpsytellen kohti keskustaa. Tuhannet rantatuolit ja kymmenet ravintolat nähtyämme, vahvistui ajatus, että lähdemme karkuun tätä mantereen hulinaa mahdollisimman pian jollekin lähisaarelle. Niimpä jo muutaman tunnin kuluttua olimme varanneet venematkan sekä bungalowin Koh Rong saarelta 4 yöksi. Ollaan kai sitten aika rauhaa rakastavia reissunaisia, kun aina sopivin väliajoin halutaan vetäytyä hälinän keskeltä pois jonnekin hiljaisempaa paikkaan :) 

Illan aikana shoppailtiin mukaamme uuden vuoden herkkuja. Niitä tuskin löytyisi tuolta 3 tunnin venematkan päässä olevasta saaresta. Erään supermarketin karkkihyllystä löytyi HARIBON karkkipusseja ja vaikka hinta tuosta pikku pussista oli melkein 3 euroa, niin mukaan niitä muutama lähti. Shoppailujen jälkeen ostospussit oli niin täynnä herkkuja, ettei jaksettu kävellä enää parin kilometrin "kotimatkaa", vaan hypättiin mopokuskin kyytiin ja huristeltiin hiukset hulmuten questhousiimme. 

Illalla työnnettiin varpaat rantahiekkaan, tilattiin paikallista amok-herkkua ja syötiin maittava ruoka lyhtyjen valossa, aivan meren ääressä. Ruuan jälkeen ei kestänyt kovin montaa hetkeä, kun uni alkoi painamaan silmiä. Pari edellistä, todella lyhyttä yötä alkoi muistuttamaan olemassa olostaan. Ilta oli nuori, rantojen elämä vasta alkamassa, mutta kun on vapaus mennä juuri hetken fiiliksen mukaan ja koska nukkuminen tuntui juuri nyt parhaimmalta ajatukselta, suuntasimme takaisin majapaikkaamme. Nukkumisajatus sai kuitenkin pikaisen käänteen. Tyynyä pöyhiessä silmään osui pikku ötökkä. Ensin yksi, jonka kävin näppäämässä ulos. Sitten tarkemmin katsoessa niitä oli muutama, tyynyn sisään kurkistaessa niitä näkyi kymmenen, lakanaa raottaessa kymmeniä. Isompia ja pienempiä. BEDBUGS!!! LUTEITA!!! Ensin lensi tyynyt kaaressa ulos pihalle, sitten lakanat. Pian näitä öttiäisiä oli ihmettelemässä pari muutakin turistia. Yksi turistimies vakuutti näiden todella olevan luteita ja näytti omia käsiään, miten ne olivat edellisenä yönä syöty valtaisille pateille. Ou nou! Pelastavana soturina hän haki jotain myrkkyä ja tuli suihkuttamaan sitä meidän huoneeseen, sänkyyn ja patjoihin. Kohta oli joku hotellin henkilökuntaankin kuuluva katsomassa ja todistamassa öttiäisarmeijaa. 

Me istuttiin toivottomina, väsyneinä yöpaitasilleen ulkona eikä tiedetty mitä tehdä. Hyttyset piti teekutsujaan meidän ympärillä. Niistä ei jaksanut sillä hetkellä välittää, vaikka joka ikinen hyttysen tai ötökän purema näissä maissa olisi vältettävä. Tässä väsymystilassa vaan tajusi, että kello lähenteli jo puolta yötä, kaupungin kaikki hotellit oli täynnä, mutta tuossa huoneessa ja noissa sängyissä ei todellakaan voisi nukkua. Mielummin nukkuisi vaikka rantahiekassa kuin luteiden kanssa samassa sängyssä. Mitä tehdä, minne mennä. Pakkasimme rinkkamme ja ilmotimme, että lähdemme pois. Huoneessa oli menossa myrkytysoperaatio kovaa vauhtia. Haju oli niin henkeä salpaava, että ulkona oli haukattava keuhkot täyteen ilmaa, jotta pystyi sukeltamaan huoneeseen ja raahaamaan omia tavaroita ulos. Tuossa myrkkylemussa ei voinut edes kuvitella nukkuvansa! Tai aamulla sängyn pohjalla olisi varmasti 3xkylmää reissaria luteiden evääksi pitkäksi aikaa.

Anun kanssa jäätiin taistelemaan hotellin henkilökunnan kanssa siitä, voisiko huoneessa, jossa myrkyn takia ei voi nyt edes hengittää, nukkua vai ei. Saara pinkaisi kadulle ja viereisestä hotellista onneksi löytyi yksi vapaa huone, jonne ilmoitimme siirtyvämme. Mutta ennen sitä maksun aika ja työntekijät olivat sitä mieltä, että täysimaksu tästä huoneesta olisi maksettava. Me edes jonkinlaiseen asiakaspalveluun ja hyvityskulttuuriin tottuneina, ei moiseen suostuttu. Majatalon portti laitettiin lukkoon, kolme vartijaa vielä seisomaan portin eteen ja paikan omistaja hälytettiin paikalle jostain kauempaa siltä varalta, että yrittäisimme karata maksamatta. Varttitunnin odottelun jälkeen yrmeännäköinen bossi tiiraili huonettamme taskulampun valossa ja sanoi, että eihän täällä mitään otököitä ole eikä hänen majatalossaan mitään luteita koskaan ole ollutkaan. Kerroimme myös turistimiehestä, jonka kädet oli aivan syötynä ja hän sanoi, että ne ovat vain miehen omia allergiajuttuja. Oli muka aivan kauhuissaan, miten huone on niin myllätty sekä tyynyt ja peitot ulkona. Ja eipä sillä hetkellä muistanut hotellin työntekijäkään enää, että oli omin silmin nähnyt ne ötökät ja siksi myrkyttänyt huoneen. Yöpaitaisillaan bossi vääntelehti ja valitti väsymystään, että hänen piti nyt tämmösen takia olla hereillä keskellä yötä. Ei ollut ymmärtävinäänkää, että ei mekään vapaaehtoisesti seisota rättiväsyneinä ja  yöpaitasillamme pihalla keskellä yötä. Tältä bossilta ei löytynyt pahoitteluja, ei anteeksipyyntöä, ei mitään sovitteluja hinnasta eikä mitään asiakaspalveluun viittaavaakaan käytöstä. Me oltiin hänen suurin ongelma, mitä hänellä koskaan oli ollut. Ilmoitti menettävänsä koko ajan paljon rahaa meidän takia, vihaansa hilliten uhkaili meitä lopulta poliisilla. Paikallisen poliisin juttusille eikä putkaan yhden 17 dollarin takia haluttu, joten meidän ei auttanut muu kuin maksaa koko huoneen hinta. Mutta tämä mies vielä kuulee tästä ja tuntee käytöksensä busineksessään. Reissareitten nettipalstat sekä majatalon arviointisivut tulevat olemaan niin painavaa tekstiä täynnä, että yksikään palautteen lukija ei edes harkitse majataloa yösijakseen. Lisäksi paikalliselle turistipoliisille tehdään ilmoitus hyökkäävästä käytöksestä sekä uhkailusta. Guesthouse Markara (käyttää myös nimeä Makara) Kambotzhan Sihanoukvillessa totaaliseen pannaan tästä hetkestä lähtien!