Toinen kouluviikko alkoi ahkerasti, kunnes tiistaina kurkku tuntui hiekkapaperilta. Flunssa! Here again. Edellisestä sairastamisesta ei oo edes kuukautta. Mä alan olla jo varma, että influenssarokotteet on täyttä huuhaata. Kerran aikasemmin oon tämmösen rokotuksen ottanu ja sinä talvena sairastin enemmän kuin koskaan. Ja nyt näyttää tämä sama rumba taas alkavan. Kuumeilu säikäyttää kyllä aina malariasta, mutta sitä se ei onneksi ollut ja kolmen päivän sänkypotilaana olo teki lopulta ihmeitä. Kohtuu kunnossa siis jälleen.
Koulupäivien päätteeksi ja viikonloppuisin Sydneyn kaupunkia on tallailtu ristiin ja rastiin. Välillä Saaran, toisinaan koulukavereiden, muiden suomalaisten tai muiden reissareiden kanssa ja välillä vaan ihan yksin nauttien siitä, että on saanut vaellella päämäärättömästi pitkin katuja, pysähtyä näyteikkunan eteen, istahtaa kahvilaan, puiston penkille, oopperatalon portaille tai Harbour-sillan varjoon, ihmetellä suurkaupungin elämää ja vilskettä ja kohta jatkaa taas matkaa. Sydneyn kadut alkaa olla jo tuttuja ja keskustan lempparipaikat on löytyny. Näkemistä tässä kaupungissa riittää vaikka moneksi viikoksi. Oopperatalo: kaunis, valkoinen Sydneyn maamerkki (maailman kuvatuin rakennus muuten), Darling Harbour: satama-alue, joka jaksaa kerta toisensa jälkeen aina vaan ihastuttaa yhtä paljon, Harbour Bridge: myös kuuluisa Sydneyn maamerkki.
Botanisca Garden: upea kasvitieteellinen puutarha ja vihreä keidas keskellä kaupungin sykettä. Puiston puut on täynnä lentäviä kettuja (flying fox). Karvaisia, valtavan kokoisia ja ylipahanhajuisia lepakoita siis, jotka roikkuu puista kuin jotkin karvatäytteiset nahkapallot. Illalla tämä satojen lentävien kettujen parvi lehahtaa siiville ja niiden kirkuna ja nahkasiipien läpse on uskomatonta. Sydney Tower: 309m korkea torni, jonka huipulta aukeaa mielettömät näkymät Sydneyn ylle. Rocks: kaupunginosa, joka aikoinaan on ollut Sydneyn satama- ja seurapiirielämän keskus ja jossa edelleen on vanhoja rakennuksia niiltä ajoilta. George Street: pääkatu, joka on täynnä ihania kahviloita, putiikkeja, katutaiteilijoita ja tietenkin ihmisiä. Chinatown: kiinalaiset on vallanneet tästäkin kaupungista osan itselleen. Länärille tämä kaupunginosa tiesi halpoja ruokapaikkoja ja hedelmäkojuja.
Aquarium: vedenalainen maailma täynnä värikkäitä, littanoita, lättänöitä, pilkukkaita, viirullisia kaloja, södejä merihevosia, haita ja jopa merilehmiä. Wild Life: villiä elämää aussilaisittain. Täällä näkee koaloita, käärmeitä, hämähäkkejä, erilaisia lintuja, perhosia, krokotiileja ja ensimmäiset live-kengurutkin täällä bongattiin. Nää veijarit oli kyllä jotain ihan ihmeellistä rotua. Etu- ja takapää oli aivan eriparia: pää näytti aasin päältä ja alakroppa koostu kahdesta ylipitkästä ruippanasta koivesta. Mutta oli näillä ylicuuleilla biitsipojilla rintalihakset kyllä hyvin reenattu.
Biitsipallo on kulkenut Suomesta asti uskollisesti mukana tänne maapallon toiselle laidalle. Vähällä pelillä tuo pallo-raukka on kyllä ollut, mutta Sydney on onneksi täynnä biitsejä Bondi, Koogee, Manly jne., joten pehmeää puuterihiekkaa siis riittää ja biitsiverkkojakin löytyy. Jenkkireissareitten Cami, Glint ja Troy vahvistuksella tämän vuoden biitsikausi saatiin avattua kuuluisalla Manly-biitsillä. Tuuli ei kyllä ollut kaikkein suopein meijän peleille tuona iltana, mutta pelinriemua oli sitäkin enemmän aina yömyöhään saakka.
Täällä Sydneyssä ollessa on päässy tutustumaan pariin vakituisesti täällä asuvaan suomalaiseen. Lämpöisen kotoisia kyläilyhetkiä on vietetty monet kerrat Liisalla. Mieliinpainuvia on myös ollu ne lukuisat peli- ja kyläillat Samilla. Mahat on täytetty ensin jäätelöllä, pannukakuilla ja muilla herkuilla. Jälkkäriksi on AINA ollut tunti jos toinenkin jenkkiuunoa! Naapurin flikkojen, Katri ja Anna luona oon kyläilyt monet kerrat, käyty uimassa ja viiletetty viikonloput Sydneyn nähtävyyksissä, läheisissä luonnonpuistoissa, uimarannoilla, kyläilemässä jne. Nämä kohtaamiset, uudet ystävät ja heidän kanssa vietetyt hetket on tehneet tästä Sydneystä Sydneyn - ehdottomasti tältä ajalta niitä lämpimimpiä ja rakkaimpia muistoja, jotka ei koskaan unohdu.
Viikonloppuisin, kun Sydneyn rannat täytty surffareista, auringonpalvojista ja muista rantaleijonista, meijän Sydney-poppoo mä, Saara, Katri, Anna, Liisa, Sami ja Aksel sekä satunnainen joukko muita reissareita on ottanut suunnan jonnekin hieman kauemmaksi. On tehty retkiä Deewhy biitsille pohjoiseen, Royal National Parkiin etelään, kieputtu aalloissa bodyboardeilla, lötkötelty rannalla pyyhkeiden päällä... niin ja tottakai pelattu jenkkiuunoa! Monet kerrat on myös suunnattu eri puistoihin iltaa viettämään ja grillailemaan. Sydney vai uskaltaisko sanoa, että koko Australia on täynnä mielettömiä puistoja, joista löytyy keittokatokset kaasugrilleineen, vesipisteineen ja vessoineen. Todellisia viiden tähden ulkoilmakeittiöitä!
Kolmannella kouluviikolla saatiin ylimääräinen vapaapäivä: Australia Day 26. tammikuuta. Tuo keskiviikkoinen 40 asteen hellepäivä meni kaupungilla kierrellessä ja ihmetellessä, miten tässä maassa tämmöistä kansallista juhlapäivää vietetään. Kaikkialla oli Australian lippuja: paidoissa, shortseissa, biksuissa, hatuissa, juhlijoiden poskissa - pienempiä ja isompia lippuja näkyi ja liehui kaikkialla. Puistoissa ja kaduilla oli erilaisia esityksiä, vanhojen autojen ja jopa lentokoneen näyttelyitä. Päivä huipentui Darling Harbourssa ilotulitusspektaakkeliin. Tämä oli aivan mieletön esitys, jollasta en kyllä koskaan aikaisemmin oo nähnyt. Keskellä satama-allasta soitti orkesteri, jonka mukaan liittyi purjeveneellä purjehtiva soolo-kitaristi. Kohta mukaan lipui toinen, kolmas ja neljäs purjevene. Pian niitä oli kymmenen ja ne kieppuivat ympyrämuodostelmassa orkesterisoiton tahdissa pitkin satama-allasta erivärisiä valoja purjeisiin heijastettuna. Henkeä haukkoen katottiin tätä esitystä, kunnes taivaalle räiskähti semmoinen määrä raketteja, että oli pakko pitää korvista kiinni. Elokuiset ilotulituksen SM-kisat tuntu tän rinnalla pikku räiskimiseltä.
Kouluviikot vierähti äkkiä ja loppua kohden motivaatiokin alkoi hiipumaan hieman, vaikka meillä oli ihan mieletön opettaja ja loistava ryhmä. Kai sitä on jotenkin niin loman makuun päässyt, että kaiken ylimääräisen ponnistelun jättäisi mieluusti pois ja ottaisi vaan rennosti. Ja kun töissä (josta muuten tuntuu olevan niiiiiin pitkä aika) kaikki asiat hoidettiin enkuksi, niin valtaisia oppiharppoja ei täällä kuukaudessa otettu. Ja vaikka loppuajasta päivän odotetuimpia hetkiä oli ehkä ne lounastauot, jolloin vaellettiin koulukavereitten kanssa läheiseen ostoskeskukseen syömään tai hipsittiin jonkun kämpälle omia ruokiamme lämmittämään, niin kyllä sitä kuitenkin jotain uutta oppi ja yhtenä parhaimpana, tapasi uusia uskomattomia ihmisiä ympäri maapalloa. Uusia reissupaikkoja jälleen tiedossa :)
Monet koulupäivät päätty koulun vieressä olevaan Victoria Parkiin, jossa oli loistava 50m pituinen uima-allas. Siellä tuli kuukauden ajan kauhottua useampi uintikilometri. Lenkkeilyyn täällä on aivan liian kuuma sää tai lenkillä pitäisi käydä joko kukonlaulun aikaan tai yön hämärissä ja silloinkin lämpömittari hipoo yli 25 astetta. Mutta siitä huolimatta pari kertaa oon kävellyt tuon reilun viiden kilometrin koulumatkan ja todennut sen kyllä joka kerralla olevan yhtä tukalaa. Lenkkikunnon kohottaminen siis saa jäädä Uuden Seelannin maisemiin. Huhtikuinen Nepalin reissu vaatii kyllä sitä, jos vuorien ylittämisestä ja valloituksista meinaa selvitä hengissä.
Uuteen maahan tai paikkaan tullessa toisessa taskussa on avoin mieli täynnä mielikuvia sekä suurempia tai pienempiä odotuksia. Toisesta taskusta löytyy taas muilta reissareilta kuulemia kokemuksia. Tämän maan osalta omat odotukset on ylittyneet monet kerrat. Samalla tunnustan liittyväni siihen aussireissareiden hehkuttavaan joukkoon enkä enää yhtään ihmettele, miksi monien work-and-holiday viisumi vaihtuu kahdeksi vuodeksi eikä maasta tekisi mieli lähteä vielä silloinkaan. Toisin sanoen oon korviani myöten ihastunut tähän maahan. Yksi vaikuttavimmista kokemuksista täällä on tämä australialaisten leppoisa elämäntyyli, ystävällisyys, lämminhenkisyys ja auttamishalu. Ei ole turhaa kiirettä eikä stressiä. No worries mate! Bussi oottaa, vaikka pysäkille olisi vielä pari sataa metriä kävelymatkaa eikä kaupan kassallakaan ei ole koskaan kiire. Täällä ihan oikeasti huolehditaan ja välitetään sukulaisista, naapurista, karttaa tutkiskelevasta turistista, kaikista. Tuntuu, että näillä paikallisilla on aina aikaa pysähtyä rupattelemaan ja kysymään kuulumisia ihan ventovieraaltakin. Tämä avuliaisuus ja huolehtiminen on näkynyt erityisesti näissä monissa luonnonkatastrofeissa, joita tämä maa on tämän tammikuun aikana kohdannut: Queenslandin rankkasateet, tulvat ja syklonit, joiden myötä monet menettivät läheisensä, kotinsa, kaiken. Lännessä puolestaan tulipalot. Tuntuu, että täällä ihmisillä on jotakin sellaista pyyteetöntä välittämistä ja auttamishalua, mitä meillä Suomessa ei enää ole - ainakaan näin stadilaisen näkökulmasta.
Kolmannella kouluviikolla saatiin ylimääräinen vapaapäivä: Australia Day 26. tammikuuta. Tuo keskiviikkoinen 40 asteen hellepäivä meni kaupungilla kierrellessä ja ihmetellessä, miten tässä maassa tämmöistä kansallista juhlapäivää vietetään. Kaikkialla oli Australian lippuja: paidoissa, shortseissa, biksuissa, hatuissa, juhlijoiden poskissa - pienempiä ja isompia lippuja näkyi ja liehui kaikkialla. Puistoissa ja kaduilla oli erilaisia esityksiä, vanhojen autojen ja jopa lentokoneen näyttelyitä. Päivä huipentui Darling Harbourssa ilotulitusspektaakkeliin. Tämä oli aivan mieletön esitys, jollasta en kyllä koskaan aikaisemmin oo nähnyt. Keskellä satama-allasta soitti orkesteri, jonka mukaan liittyi purjeveneellä purjehtiva soolo-kitaristi. Kohta mukaan lipui toinen, kolmas ja neljäs purjevene. Pian niitä oli kymmenen ja ne kieppuivat ympyrämuodostelmassa orkesterisoiton tahdissa pitkin satama-allasta erivärisiä valoja purjeisiin heijastettuna. Henkeä haukkoen katottiin tätä esitystä, kunnes taivaalle räiskähti semmoinen määrä raketteja, että oli pakko pitää korvista kiinni. Elokuiset ilotulituksen SM-kisat tuntu tän rinnalla pikku räiskimiseltä.
Kouluviikot vierähti äkkiä ja loppua kohden motivaatiokin alkoi hiipumaan hieman, vaikka meillä oli ihan mieletön opettaja ja loistava ryhmä. Kai sitä on jotenkin niin loman makuun päässyt, että kaiken ylimääräisen ponnistelun jättäisi mieluusti pois ja ottaisi vaan rennosti. Ja kun töissä (josta muuten tuntuu olevan niiiiiin pitkä aika) kaikki asiat hoidettiin enkuksi, niin valtaisia oppiharppoja ei täällä kuukaudessa otettu. Ja vaikka loppuajasta päivän odotetuimpia hetkiä oli ehkä ne lounastauot, jolloin vaellettiin koulukavereitten kanssa läheiseen ostoskeskukseen syömään tai hipsittiin jonkun kämpälle omia ruokiamme lämmittämään, niin kyllä sitä kuitenkin jotain uutta oppi ja yhtenä parhaimpana, tapasi uusia uskomattomia ihmisiä ympäri maapalloa. Uusia reissupaikkoja jälleen tiedossa :)
Monet koulupäivät päätty koulun vieressä olevaan Victoria Parkiin, jossa oli loistava 50m pituinen uima-allas. Siellä tuli kuukauden ajan kauhottua useampi uintikilometri. Lenkkeilyyn täällä on aivan liian kuuma sää tai lenkillä pitäisi käydä joko kukonlaulun aikaan tai yön hämärissä ja silloinkin lämpömittari hipoo yli 25 astetta. Mutta siitä huolimatta pari kertaa oon kävellyt tuon reilun viiden kilometrin koulumatkan ja todennut sen kyllä joka kerralla olevan yhtä tukalaa. Lenkkikunnon kohottaminen siis saa jäädä Uuden Seelannin maisemiin. Huhtikuinen Nepalin reissu vaatii kyllä sitä, jos vuorien ylittämisestä ja valloituksista meinaa selvitä hengissä.
Uuteen maahan tai paikkaan tullessa toisessa taskussa on avoin mieli täynnä mielikuvia sekä suurempia tai pienempiä odotuksia. Toisesta taskusta löytyy taas muilta reissareilta kuulemia kokemuksia. Tämän maan osalta omat odotukset on ylittyneet monet kerrat. Samalla tunnustan liittyväni siihen aussireissareiden hehkuttavaan joukkoon enkä enää yhtään ihmettele, miksi monien work-and-holiday viisumi vaihtuu kahdeksi vuodeksi eikä maasta tekisi mieli lähteä vielä silloinkaan. Toisin sanoen oon korviani myöten ihastunut tähän maahan. Yksi vaikuttavimmista kokemuksista täällä on tämä australialaisten leppoisa elämäntyyli, ystävällisyys, lämminhenkisyys ja auttamishalu. Ei ole turhaa kiirettä eikä stressiä. No worries mate! Bussi oottaa, vaikka pysäkille olisi vielä pari sataa metriä kävelymatkaa eikä kaupan kassallakaan ei ole koskaan kiire. Täällä ihan oikeasti huolehditaan ja välitetään sukulaisista, naapurista, karttaa tutkiskelevasta turistista, kaikista. Tuntuu, että näillä paikallisilla on aina aikaa pysähtyä rupattelemaan ja kysymään kuulumisia ihan ventovieraaltakin. Tämä avuliaisuus ja huolehtiminen on näkynyt erityisesti näissä monissa luonnonkatastrofeissa, joita tämä maa on tämän tammikuun aikana kohdannut: Queenslandin rankkasateet, tulvat ja syklonit, joiden myötä monet menettivät läheisensä, kotinsa, kaiken. Lännessä puolestaan tulipalot. Tuntuu, että täällä ihmisillä on jotakin sellaista pyyteetöntä välittämistä ja auttamishalua, mitä meillä Suomessa ei enää ole - ainakaan näin stadilaisen näkökulmasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti