Opiskelijaelämää Sydneyssä

Tämä blogirukka on ollut pitkään tauolla, unohdettu sitä ei kuitenkaan ole, kuten ei teitäkään rakkaat lukijat, mutta elämä on vaan täällä maailmalla ollut niin mukaansa tempaisevaa, että kirjoittamiseen kuluva aika on mennyt jossain muualla - uusia ihmisiä tavatessa, luonnonihmeitä ihastellessa, tähtitaivaan alla iltaa istuessa, jokien varsilla, merenrannoilla tai vuorilla vaeltaessa, hölkkäillessä, nukkuessa, ajatellessa, haaveillessa tai eläessä vaan siinä hetkessä, mikä käsillä on kulloinkin ollut. Nyt paikkailen hiljalleen näitä puuttuvia päivityksiä ja paluu siis tammikuun tapahtumiin :)

Google streetview on loistava apu suunnistaessa tuntemattomille seuduille. Olin käynyt tutkimassa bussireitin valmiiksi ja tiesin, miltä maisemien piti näyttää, kun oli aika hypätä bussista ulos. Kaiken varuilta pyysin kuskia kuitenkin jarruttelemaan oikealla stopilla - näiden kantamusten kanssa ei kovin pitkää matkaa tässä helteessä viitsisi taapertaa. Allen Street pysäkki, tien yli ja neljäs talo vasemmalla. Siinä se oli Norton Street 191. Vihreän aidan takana englantilaistyylinen punatiilinen talo. Pihapolun yllä kurotteli joku rehevä kasvi, joka meillä Suomessa kylläkin kasvaa purkissa olohuoneen nurkassa. Ulko-oven avain löytyi kynnysmaton alta ja ovea sai tönäistä oikein voimalla päästäkseen sisään. Eteisen pöydällä odotti tervetulotoivotus sekä ohje, mitä löytyy mistäkin. Mun huone sijaitsee heti vasemmalla, wc löytyy talon perältä, illallinen jääkaapista jne. Kirjeen lopussa oli vielä maininta kotikadulla sijaitsevasta italialaisesta kahvilasta, jossa kuulema tehtiin maailman parasta jäätelöä, aitoa italialaista gelatoa. Niimpä heti kun olin järkkäillyt huoneeni asumiskuntoon, en voinut vastustaa kiusausta napata läppäriä kainaloon ja suunnata tuohon Bar Italiaan odottelemaan vuokraemäntäni saapumista. Niin ja ainahan mahassa on tilaa cappuccinolle ja parille pannacotta-tiramisua jädepallolle :P

 

Mun Sydney-koti on pieni ja idyllinen ihan keskustan sykkeen tuntumassa: 3 huonetta ja keittiö. Takapihalta löytyy pikku puutarha ja kasvimaa, joka on täynnä erilaisia salaatteja, yrttejä ja tomaatteja. Ja ehkä kaikista parasta: poreallas, jossa melkein joka ilta ennen nukkumaanmenoa kuplat ja poreet palkitsi ahkeraa (?) opiskelijaa päivän uurastuksesta. Tätä kotia asuu Gina, 60-vuotias maailman herttaisin nainen. Hänen naurunsa on niin hersyvä, että se tarttuu hetkessä kaikkiin kuuloetäisyydellä oleviin. Olo tässä talossa tuntui heti alusta pitäen täysin kotoiselta. Gina on myös loistava kokki, joten nälkää tässä kodissa ei tarvitse nähdä. Mielenkiintoisen lisän tekee organic-ruokavalio, jota tässä talossa noudatetaan ja mäkin pääsen sitä nyt testaamaan. Kaikki ruoka siis valmistetaan itse huolella alusta asti, ajan kanssa. Tästä kodista ei siis löydy mikroaaltouunia. Jokaisen ruokapussin, purkin tai muun aineksen kyljestä löytyy merkintä organic. Ruuanlaitto alkaa siitä, että käydään noukkimassa takapihan kasvimaalta tuoreet salaatit ja yrtit. Ruoka kypsytellään hitaasti kaasuliedellä tai kaasu-uunissa. Lopputulos saa veden aina herahtamaan kielelle.
 

Tämä meidän pikku koti sijaitsee kaupunginosassa nimeltä Leichhard. Tää on Sydneyn italiaisaluetta ja yli kilometrin pituinen Norton Street on täynnä italialaisia ravintoloita, pizzerioita, vaateliikkeitä, kenkäkauppoja, erilaisia putiikkeja ja mikä parasta kahviloita, joista saa aitoa italialaista gelatoa! Näiden aussi-italialaisten elämäntyyli ja suhtautuminen työhön on vaan jotenkin niin käsittämättömän hurmaavan rentoa. Kerran ihailin erään kaupan näyteikkunassa kenkiä ja mietin, milloinkohan putiikki olisi auki. Ovessa luki closed, vaikka aukiololapun mukaan sen piti olla vielä auki. Ohi käveli nainen, joka kehotti tulemaan huomenna uudestaan. Hän kertoi, että yleensä kauppa avataan noin 9-10 aikoihin aamulla ja suljetaan 6 aikoihin illalla, mutta tänään olivat sulkeneet aikaisemmin, koska oli niin hieno sää. Aivan, mitäpä sitä turhaan sisällä istuu, kun voi ottaa ja lähteä rannallekin. Yksi mun lemppari kaupoista on suoraan tien toisella puolella oleva marketti, josta löytyi vaikka ja mitä herkkuja. Kauppaa pitää italialainen perhe, johon kuuluu äiti, isä ja kaksospojat. Nämä pojat on todellisia italialaisia mammanpoikia: iältään lähemmäs 40-vuotiaita, naimattomia ja asuvat edelleen turvallisesti mamman helmoissa. Juttua näillä pojilla aina riittää, hauskoja tarinoita ja kuulumisten kysely ei unohdu - kauppareissusta ei selviä alle puolessa tunnissa millään. Tunnelma on suoraan saapasmaasta: "Ciao bella.", "Have a nice evening bella." "How are you doing today bella?". Tästä kaupasta lähtiessä on kyllä todellinen bella olo koko illan :)

Niin, koulusta muutama sana. Sehän oli se, minkä takia tänne Sydneyhyn näin pitkäksi aikaa päätettiin stopata. Ensimmäinen koulupäivä sisälsi tasokokeet ja infopläjäyksen koulusta, opiskelijoiden riennoista ja Sydneystä. Meidän suunnitelmissa oli alunperin opiskelua vain 15 tuntia viikossa, mutta kerta täällä nyt opiskelemassa oltiin, niin päätettiin sitten ottaa kunnon intensiivinen opiskelupaketti. Tapitettiin koulun penkillä siis melkein 6 tuntia päivässä ja illalla vielä aherrusta läksyjen kimpussa. Meijän open nimi on Mike ja on muuten kyllä hauskin opesetä, mitä mulla koskaan on ollut. Mä oon ryhmässäni ainut suomalainen ja kulttuurikirjo on laaja tässä 10 hengen poppoossa: opiskelijoita saksasta, tsekeistä, brasiliasta, columbiasta, sveitsistä, itävallasta ja chilestä. Monien tavoitteena on tehdä kansainvälinen kielitutkinto, mutta jotenkin mua alkoi opiskelu laiskottamaan sen verran, että päätin luopua moisista tavoitteista ja ottaa vähän rennommin.

  

Tässä mun lähellä asuu kaksi hulvatonta suomineitoa Anna ja Katri. Jo ensimmäinen visiitti tyttöjen luona ennusti, että tekeminen ei näitten flikkojen kanssa kyllä lopu. Suunnitelma ensimmäiselle aussiviikonlopulle oli nimittäin heti valmis: Blue Mountains kansallispuisto. Tyttöjen menopelinä on aivan huigea pikku campervan, Mitzubishi merkiltään. Takana ei ole penkkejä, mutta sitäkin mukavampi pehmeä joustinpatja. Tämä sikaosasto, vaikka mun mielestä kuitenkin ihan paras matkustuspaikka, tuli hyvin tutuksi tämän Sydney-kuukauden aikana. Satoja kilometrejä oon huristellu tuon patjan päällä Sydneyn katuja ristiin ja rastiin ja välillä vähän kauempanakin.

Ensimmäisen kouluviikon päätteeksi otimme suunnan Blue Mountains kansallispuistoon. Matkan varrelta joukkoon liittyi 8 muutakin suomalaisreissaria. Blue Mountains on upea vuoristoalue noin 100km Sydneystä länteen. Vuoret on saanu nimensä siitä, että vuoren rinteillä kasvavien puiden lehdet näyttää ihan sinisiltä. Maaperä on kuulema hitusen öljyperäistä ja näin myös ravinteet, joita puu käyttää. Siinä siis selitys moiseen väri-ilmiöön. Blue Mountainseilla sijaitsee myös kuuluisa nähtävyys Three Sisters, kolme valtavaa kivenjärkälettä. Tarina kertoo, että nämä kolme paikoilleen jähmettynyttä kiveä on aikoinaan ollu paikallisen heimon 3 kuvankaunista siskosta. He olivat rakastuneet kauempana asuvan toisen heimon poikiin ja nämä pojat olivat myös rakastuneet näihin tyttöihin. Saadakseen vieraan heimon tytöt vaimoiksi, nämä nuorukaiset päättivät lähteä ryöstöretkelle. Siskosten heimon poppamies kuitenkin aavisti poikien urheat aikeet ja hän muutti tytöt kiviksi, jotta he eivät pääsisi karkaamaan nuorten miesten matkaan. Huomatessaan, mitä oli tapahtunut nämä nuoret soturit tappoivat poppamiehen rakkauden tuskissaan. Mutta onnettomuudekseen kukaan muu kuin poppamies ei kyennyt rikkomaan kivien taikaa ja siksi vielä tänäkin päivänä 3 siskosta seisoo sillä paikalla. 

Suomalaisella sisu-tiimillä käytiin ihmettelemässä Blue Mountaisin jyrkänteitä, kallioseinämiä ja kurkkimassa kanjonin pohjalle, jonne seuraavana päivänä lähettäisiin haikkaamaan oikein kunnolla. Välillä grillailtiin huigeat kana-ateriat, pelailtiin, heiteltiin frisbiitä (ja jotkut keikku sitä säännöllisesti puusta alaskin) ja nähtiin kunnon jonglööriesityksiä. Kun alko olla jo niin hämärää ettei nenäänsä pidemmälle nähnyt, päiväreissulaiset suuntas takas Sydneyyn. Mä, Anna ja Katri huristeltiin kilometritolkulla jyrkkää alamäkeä jonkin laakson pohjalle, josta löytyi rauhaisa camping-paikka. Maha oli vieläkin täynnä syömingeistä, mutta muiden retkeilijöiden jäljiltä nuotiolla oli niin loistava hiillos, että vaahtokarkkien grillaamatta jättäminen olisi ollut melkein häpeä. Siinä me tökötettiin keskellä Australian sademetsikköä ja mutusteltiin vaahtokarkkeja kipinöiden leijaillessa kohti upeaa tähtitaivasta. Oli niin pimeä, että vasta taivasta kohti tiiraillessa tajusi, miten mielettömien puiden ympäröimänä oikein oltiinkaan. Jossain lähellä solisi puro, ympäröivissä pensaissa ja puissa jotku ihme sirittäjät (joiden ääni oli välillä jopa korvia vihlovaa) piti valtavaa ääntä. Vaahtokarkkeja mahat täynnä tytöt kömpi nukkumaan campervaniinsa ja mä telttaan. Yö oli lämmin ja täynnä mitä ihmeellisimpiä ääniä. Ekaa kertaa elämässäni taisin nukkua teltassa ihan yksin. Onneksi en vielä tiedä Australian eläimistöstä liikaa, niin ihme ääniin herätessä kyljen kääntäminen ja unien jatkaminen onnistu helposti.

Seuraavana päivänä pakattiin reppuun evästä ja lähdettiin haikkaamaan. Lämpömittari hipoi varmaan lähempänä 30 astetta, mutta me energiaa pursuten käytiin talsimassa 5 tunnin lenkki alas kanjonin pohjalle ja pitihän sieltä vielä tulla takas ylöskin. Maisemat oli upeat ja varsinkin ne satoja metrejä alas putoavat vesiputoukset. Meijän reittivalinta ei ollut tietenkään se helpoin ja reitti kulki ylös ja alas, välillä jopa tikkapuita pitkin ja köyden varassa roikkuen. Tuntien talsimisen jälkeen lähtöpisteeseen palasi kolme auringon punaamaa ja hikikarpaloita helmeilevää reipasta retkeilijää. Retken päätteeksi tai paremminkin kirsikkana kakun päällä oli meijän ruoka: rapsakkaat kalafilepuikot, palleroperunat ja salaatti. Näillä eväillä taas kelpasi ajella Sydneyn vilskeeseen ja seuraavaa opiskeluviikkoa alottamaan.