Yöpyminen lentokoneessa on aina enemmän tai vähemmän jännittävä kokemus - pään hallinta istuma-asennossa nukkuessa ei vaan kuulu vahvuuksiini. Tälläkin kertaa notkeilla sivusuuntaisilla taivutusliikkeillä tuli testattua molempien vierustovereiden olkapäät ja välillä jopa sylikin. Ikkunapaikka olisi näiden hetkien pelastus, mutta oma arpaonni ei niitä paikkoja suosi.
Jos aamukahvi ei ollut tehnyt sille kuuluvia tehtäviään, niin viimeistään lentokoneesta ulos astuessa vastaan tulvahtava lämpöaalto herätti tähän päivään: Thaimaa, Bangkok. Vielä kun laukkuhihnalla näkyi punainen rinkka, saattoi omalta osalta huokasta. Perillä. Saaran rinkan kohtalo jäi edelleen täysin arvoitukseksi - ehkä joku Kanarialla sovittaa uutta vaatekertaa päälleen.
Reilun tunnin taksimatkan jälkeen olimme keskellä suurkaupungin vilinää: autoja, mopoja, skoottereita, tuktukeja, sky-traineja, polkupyöriä ja 7,7 miljoonaa ihmistä. Tässä kaupungissa rush hour -käsite on kyllä koko ajan vallitseva olotila. Tämmöisessä suurkaupungissa, jos missään, reppureissaajan ei todella tarvitse olla yksin.
Venäjän Baikal-järvi ja Mongolian arot ovat tutustuttaneet meidät kahteen enkkulaiseen maailmanmatkaajaan: Efiin ja Alexiin. Mongoliassa hyvästellessä tuskin kukaan meistä arvasi, että parin kuukauden kuluttua tapaamme Bangkokin kaupungin ytimessä sijaitsevassa pienessä hostellissa. Tunnelma oli niin kotoinen - pala jotain mennyttä oli tullut takaisin. Tuntui, että vasta eilenhän me samassa jurtassa syötiin lampaan mahasta tehtyjä piirakoita irvistellen ja hörpittiin lämmintä jakin maitoa. Nyt istutaan Bangkokissa ilmastoidussa ostoskeskuksessa ja syödään thaimaalaisia herkkuja. Maailma on todellakin niin pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti