Prinsessat paratiisisaarilla ja tiikerin luolassa

Veneen etukannella on hässäkkää, kun neljä vesipetoa kiskoo snorklausvärmeitä päälle. Similanin saarten rantavedet, joissa näkyvyys on jopa 20 metriä (jos oikein muistan), vetää puoleensa. Räpylät ojossa hyppy kristallinkirkkaaseen mereen ja maskin takaa avautuu kalojen maailma. Korallien seassa uiskentelee sateenkaaren värisiä, raidallisia, pallokuvioisia, pitkänokkaisia, viiksekkäitä, pusuhuulisia, vinosuisia ja kaikkea siltä väliltä kaloja. Parvi pilkullisia eväkkäitä piirittää vesituristin, koputtelee maskia ja tapittaa suoraan silmiin. Tätä uteliasta joukkoa ihmetellessä hengittäminen unohtuu ja kohta on pakko nousta pintaan haukkomaan hetkeksi happea.

Vesimaailmaa ois voinut ihmetellä tuntitolkulla, mutta koska kyljissä ei kasva eväät, niin välillä oli pakko rantautua. Lööbailu häikäisevän valkoisella hiekkarannalla ei ollut sekään hassumpi vaihtoehto. Ja lopulta ei oikein tiennyt, halusiko kurkistella veden alle vaiko vaellella sametin pehmeällä hiekkarannalla. Tämä on kyllä todellinen paratiisi.

 

Hong Islandilla pitkähäntävene jäi hiekkarannalle ankkuriin ja kulkupeliksi vaihtui kajakki. Meloimme ihailemaan turkoosia laguunia, jonka rantoja koristi mangrove-rämeikkö ja pohja vilisi meritähtiä. Snorklaamaankin tältä saarelta uskaltauduttiin, vaikka jonkin matkan päässä lilluvat vaaleanpunaiset meduusat hieman hirvitti. Surullista oli kuulla, että meduusat ovat likaisen veden merkki.

 

Vierailu tällä Hong Islandilla palautti mieleen kuuden vuoden takaisen tsunamikatastrofin. Aallot olivat repineet mukaansa kaiken ja paiskanneet kauas sisämaahan veneitä, jotka oli jätetty niille paikoille muistomerkeiksi. Kauniin luontopolun varrelta löytyi valtavasti kaikenlaista romua - liekö nämä tuhonjäljet peittyvät koskaan.

Yhtenä päivänä hyppäsimme hotellimme omistajan Volvon vuosimallia 1989 kyytiin ja suuntasimme retkemme sisämaahan. Jännityksellä odotimme vierailua tiikeriluolaan, koska paikallinen huhu kertoo, että näitä villipetoja asustelee edelleenkin vuoristossa. Ja kyllähän se tiikeri luolineen meille näyttäytyi ;)

 

Jalat jo valmiiksi jännittävästä tiikerin kohtaamisesta täristen kipusimme vielä 1 237 porrasaskelmaa ylös pienen vuorennyppylän päälle. Hikipisaroista muodostui tällä matkalla moneen kertaan todellinen vesiputous, mutta kyllä kannatti. Ylhäältä avautuvat maisemat olivat hengästyttävän upeat.

Päivän urheiluista meitä palkittiin rentoutumisella luonnon muodostamassa mineraalivesialtaassa ja kuumissa lähteissä. Kiipeämisen vaivat häipyivät hetkessä mielestä, kun sai pulahtaa höyryävään, 40-asteiseen veteen, sulkea silmät ja kuunnella, miten lähde lukuisina purona solisi kivistä rinnettä alas.

Viikko täällä Ao Nangissa on vierähtänyt nopeasti. Montaa paikkaa on vielä näkemättä ja aktiviteettia tekemättä, mutta ensi kerralla sitten. Onnistuimme kai hehkuttamaan tätä paikkaa niin paljon, että puolessa välissä viikkoa samaan hotelliin saapui Bangkokin enkkulainen vahvistus: Ef ja Alex. Kohta on aika hyvästellä Amppa ja Anni ja palata takaisin Bangkokiin pariksi päiväksi ennenkuin matka jatkuu kohti Pohjois-Thaimaata. Niin ja vaikka tämä ei ruokablogi olekaan, niin muutaman ruokakuvan aion silti tähän loppuun laittaa - jos/kun tällä reissulla ruoka olisi joku päivä sitä sun tätä, niin voi käydä syömässä ainakin silmillään.