Back to Australia - kruisailua itärannikolla

Paluu Sydneyyn, jossa ilma Uudessa-Seelannissa vietetyn kuukauden aikana oli viilentynyt paljon, tuntu kotosalta. Kesä taisi olla melkein ohi ja syksyn kirpeyttä leijaili jo hitusen ilmassa. Lentokentällä yritettiin vielä tsekkailla epätoivoisesti majapaikkoja, mutta koko kaupunki oli täynnä Mardi grass- juhlan viettäjiä. Naapurin tytöt, Katri ja Anna onneksi heltis ottamaan meidät pariksi yöksi hoiteisiinsa ja majottauduttiin heidän Mitzubishin takakonttiin kadun varteen pariksi yöksi. Tuttu, kotoinen Sydneyn Suomi-tiimi oli heti samana iltana koossa sekä tottakai korttipelit kinasteluineen. Viikonloppu viiletettiin Sydneytä jälleen kerran ristiin ja rastiin kierrellen. Maanantaina 7.3 huristeltiin junalla takaisin lentokentälle, josta matka suuntautui vajaa tuhat kilsa pohjoisemmaksi Brisbaneen.

 

Oltiin saatu yökyläkutsu Brisbanessa asuvan suomalaisen perheen, Ulla&Sampsa sekä heidän "aupairin" Seijan kotiin. Perillä meitä oli vastassa talonväen lämmin tervetulotoivotus, talon kulmaan teipattu täällä puhutaan Suomea -kyltti sekä 4 suloista energiapakkausta Talvikki, Anneli, Ilmari ja Maikki. Meitä matkalaisia myös hemmoteltiin heti suomalaisilla pöydän antimilla, kun päästiin lohikeittokattilan ääreen. Parin päivän ajan nautittiin elostamme ja olostamme tässä lämminhenkisessä kodissa ja nämä hetket täällä jää kyllä lämpiminä muistoina mieleen. Tutustuttiin myös Brisbanen kaupunkiin, jossa tulvan tuhoja oli vieläkin jonkin verran näkyvillä sekä korjaustöitä ympäri kaupunkia käynnissä.

Ajatus kolmen viikon seikkailusta pitkin Australian itärannikkoa kutkutteli kivasti mahan pohjassa, kun kaasuteltiin pois Brisbanen kaupungista pohjoiseen vievällä moottoritiellä. Menopelinä meillä on tällä kertaa bäkkäreitten "unelma", pieni Mitzubish-merkkinen campervan. Kahden hengen auto, jonka takaosa on sänkylaveria ja etuosaan mahtuu kuski ja kartturi. Firma nimeltä Wicked tarjoaa näitä toinen toistaan upeammin (?) spreijattuja autoja tällasten budget-reissareiden käyttöön. Erotutaan tuolla liikenteessä siis tylsien yksväristen autojen massasta erinomaisesti! Lisäksi saadaan törttöillä rauhassa, hidastella risteyksissä, ajaa pari ylimääräistä kierrosta liikenneympyrässä, tehdä poikkeuskäännöksiä ja jatkaa matkaa sievästi vilkutellen ja hymyillen - niin ja kaikki tää saadaa vielä anteeksi cuulin menopelimme ja turistileimamme vuoksi. Auton sisäpuoleltakin löytyy vaikka ja mitä graffittia ja päivät alkaa aina näitä kauniita töhryjä sihrustaessa. Lisäksi tää meidän malli sattuu olemaan vieläpä aiga luksus, kun löytyy ilmastointi hellepäivien helpotukseksi.
Ensimmäisen ajopäivän päätteeksi yöpaikka löytyi Glass House Mountain kansallispuiston parkkipaikalta vessamukavuuksineen ja kokkauspaikkoineen. Oiskohan siellä jonkunmoinen telttailukieltokyltti jossain tököttänyt, mutta campervanin takakontissa nukkumista ei kai voi telttailuksi kutsua. Tai näin ainakin bäkkäreiden tulkinta tästä kyltistä menee. Ja kun viereen parkkeerasi toinenkin bäkkäriporukka, vedettiin verhot ikkunoiden suojaksi ja nukuttiin yö loistavasti - ellei mukaan lasketa säännöllistä valumista Saaren kylkeen...parkkipaikka kun sattui olemaan pienessä mäessä.

Aamulla toivoteltiin toiselle bäkkäriporukalle hyvät matkat ja huristeltiin vuorinäkymistä Australian tunnetuimpaan eläintarhaan, Australian Zoo, jonka on perustanut kuuluisa krokotiilin metsästäjä Steve Irwin. Tätä rohkeaa miestä ei vaan enää nähdä täällä krokotiilien keskellä  - hän kuoli traagisesti joitakin vuosia sitten rauskun pistoon kesken luontodokumenttiohjelman kuvausmatkan sukeltaessaan Isolla Valliriutalla. Mutta tämä hänen perustamansa eläintarha oli upea paikka, jossa pääsi pötköttelemään kenguruiden viereen, rapsuttelemaan niiden poikasia, silittämään koaloiden pehmeää turkkia, ihmettelemään kömpelön vompatin tallustamista ja seuraamaan hurjaa näytöstä krokotiilien ruokinnasta. Saman altaan ääreen mua ei kyllä tuon pedon kanssa saisi. Kita loksahti sellaisella vauhdilla ja äänellä tuolta lihapalansaalistajalta kiinni, että ruoka-aikaan nälän suuruudesta olisi turha neuvotella. Eläintarhan vieressa oli myös villieläinten sairaala, jossa vuosittain hoidetaan yli 1000 pienempää ja isompaa potilasta. Lasin takaa pääsi seuraamaan, miten ison kotkan murtunutta siipeä leikattiin ja miten pikku koelan haavaista tassua hoidettiin kuntoon. Parantumisen jälkeen valtaosa näistä eläimistä palaa takaisin luontoon villiä elämäänsä jatkamaan.

Rannikon kuuman kostean trooppiseen tunnelmaan saatiin ensikosketus Maroochydore rantakaupungissa. Vaikka hiki virtasi ilman, että otti askeltakaan, iltalenkkiä upeissa rantamaisemissa ei voinut jättää väliin. Lenkkeillessä bongattiin pienen rantakaistaleen vierestä rauhallisen näköinen yöpymispaikka ja jälleen kerran "leirintäaluepalvelut" keittokatos, vessa ja jopa kylmä raikas suihkukin löytyi ihan vierestä. Yö oli kuuma ja camperin peltien sisällä nukkuessa olo tuntui kuin pätsissä olisi maannut. Aamuauringon noustessa lämpötila kävi sietämättömäksi ja jo ennen seiskaa oltiin kokkailemassa aamupalaa. Aamukaffeseuraksi saatiin joukko työmiehiä, joiden tentattavana oma kahvi ehti jäähtyä. Täällä saadaan päivittäin lukuisia kertoja vastailla kysymyksiin: mistä ootte kotoisin? Mistä ootte tulossa? Minne ootte menossa? Tykkäättekö Australiasta? Ihmiset pysähtyy juttelemaan ja kyselemään kuulumisia. Niin ja lopuksi saadaan aina poikkeuksetta ihailevia katseita ja kommentteja meidän upeesta campervanista. Joidenkin paikallisten harrastuksena on näiden Wicked-camppereiden bongaus. Ei ole siis kerta eikä kaksi, kun ollaan päädytty jonkun kameraan ja lopulta ehkä johonkin upeaan keräilykansioonkin hienon biilimme kanssa.

Työmiehien tenttauksesta hengästyneenä jatkettiin matkaa. Ilmastointi ehti kuivatella hikipisarat sopivasti ennenkuin saavuttiin parikymmentä kilometriä pohjoisemmaksi Noosaan, todelliseen surffareitten paratiisiin. Viikonloppuna täällä olisi jotkut surffikisat. Niiden takia ei sentäs tultu tänne, mutta kun samaan aikaan sattu, niin onhan se hieno päästä näkemään, miten nuo surffitukat tuolla veden ja laudan kanssa leikkii. Tuota lajia olisi siisti testata joku päivä, mutta omista ensiräpiköinneistä ei ehkä viitsi tehdä näin valtavan kansan huvia  - vaikka toisaalta opettajia olisi kyllä rannat nyt pullollaan. Täällä päästiin myös avaamaan tämän reissun biitsikausi, joka kuitenkin jäi oikeastaan hetkeksi, kun vesisade ajoi rannallamakaajat sisätiloihin. Sade on täällä niin lämmintä, että jos vesi ei olisi märkää, niin tätä sadetta ei edes huomaisi. Ilmaa tuo sadekuuro raikasti niin, että illalla pystyi vetämään lenkkarit jalkaan ja suunnata lenkille merenrantaa pitkin. Eräällä sillalla törmäsin kalastajaan, joka oli juuri kiskonut kuivalle maalle haivonkaleen. Joskus muinoin omilla onkimisreissuilla koukkuun on tarrannut pikkuahven, useimmiten särki (enkä niitäkään ole saanut ite ongenkoukusta irti), joten pakko oli hetkeksi pysähtyä ihailemaan tuota saalista, joka oli nääääääiiiin iso. Tuli myös kutsu hai-illalliselle, mutta lenkkarit ja hikiset lenkkivarusteet taisi olla tarpeeksi hyvä excuse tästä kutsusta kieltäytymiseen.

Yöksi majottauduttiin parkkipaikalle, johon parkkasi myös monta muutakin bäkkäriä. Illalla autojen takaluukut osoitti kohti taivasta, jonkun auton perällä valmistui pasta-ateria, toisen auton takana istuskeltiin retkituoleissa, kolmannessa autossa popitteltiin kaiuttimet viimeistä vedellen. Ikähaitari oli teineistä yli 60-vuotiaaseen mammaan. Monenlaista matkaajaa eri puolelta maailmaa. Lepposta meininkiä ja mukavia ihmisiä, joiden kanssa oli hauska vaihtaa reissukokemuksia ja -kuulumisia. 

Parin Noosapäivän jälkeen inkiväärin tuoksu vei meijät tutustumiskierrokselle paikalliseen inkivääritehtaaseen. NAM! NAM! Oli inkiväärikahvia, inkiväärisuklaata, inkiväärikarkkeja, inkiväärimehua, inkivääri sitä ja inkivääri tätä. Päästiin kurkistamaan myös tehtaaseen, jossa inkiväärin juurista loihdittiin vaikka ja mitä. Kierroksen päätteeksi oli herkullisia maistiaisia, jotka vei kielen mennessään ja lopuksi mahasta löytyi vielä tilaa inkiväärijädepallolle. Inkiväärin makuinen stoppi antoi meidän reissulle myös uuden suunnan. Jädekiskan myyjä uteliaana tiedusteli seuraavaa määränpäätämme ja kun se ei oikein vielä ollut selvillä, hänellä oli heti ehdotus valmiina. Levitti eteemme kartan ja piirsi reitin, jota kautta suositteli ajamaan: läpi Australian hienoimman sademetsäalueen. Meillä kun ei ole tarkkaa aikataulua eikä reittiä (muuta kuin, että Cairnsissa pitää olla kuun lopussa), niin uteliaina päätettiin lähteä kurkkamaan tuo reitti.

Jo heti reitin alkuvaiheessa tultiin vakuuttuneiksi, että jädekiskan myyjä ei turhaan näitä maisemia kehunut. Tie nousi kiemurrellen yhä ylemmäs ja ylemmäs. Maisemat oli upeat, vaikka näkymiä vähän haittasikin alhaalla roikkuvat sadepilvet. Pienen, idyllisen Montville kylän kohdalla sadekuuro piiskasi vettä niin, että tuulilasin pyyhkijät oli kovilla. Me kaivettiin sateenvarjot esiin, vedettiin släbärit jalkaan ja lähdettiin talsimaan kylän raittia pitkin. Pian löydettiin ittemme varpaat kylminä ja märkinä romanttisessa pitsihuvilakaffelassa hörppimässä teetä ja herkuttelemassa marjaisella juustokakulla.

 

Sade taukosi ja matka jatkui. Poliisisetäkin oli lähtenyt liikenteeseen ja pysäytti meidät sekä puhallutti kuskin. Aamuiset inkiväärihöyryt ei mittaria väräyttäny, mutta kun auton katsastutarraa ei löytynyt mistään poliisisetän kuulustelut tiukkeni. Tarroja tästä autosta löytyy kyllä joka puolelta ja vaikka minkälaisia, mutta mikään niistä ei konstaapelille kelvannut. Tarvittavat tiedot oli onneksi puhelinsoiton päässä ja matka jatkui sademetsän siimekseen, Mary Cairncross Scenic Reserve. Upea paikka täynnä ihmeellisiä kasveja, puita ja puunjuuria - luonnon taideteoksia. Jossain ylhäällä näkymättömissä laulo myös lintu, jonka ääni kuulosti välillä vauvan itkulle ja välillä taas kissan rääkäisylle. Ihmeellisiä otuksia meidän maapallomme luonnosta löytyy.

Sademetsäkierroksen jälkeen päätettiin jatkaa jonkin verran matkaa ennen pimeän tuloa. Toiveissa oli löytää laillinen yöpaikka, nyt kun poliisisetäkin oli nähty täälläpäin. Tie muuttu huonommaksi ja kapeammaksi, lopulta toista kaistaa ei ollut enää ollenkaan. Vastaan ei tullut ainuttakaan autoa, joten se selitti hyvin tämän yhden ainokaisen kaistan tarpeen. Yöpaikaksi löydettiin joen rannassa rauhallinen levähdyspaikka. Muita turisteja eikä kyllä ketään muutakaan näkynyt mailla halmeilla, vain yksinäinen kalastaja joen toisella puolella koetti onneaan. Oltiin sopivasti asettauduttu kodiksi, saatu kanafileet pannulle paistumaan, kun niityn poikki asteli joku mies. Ehdittiin jo ajatella, että se oli tämän camping paikan tarina nyt tässä, mutta toisin kävi. Tämä ystävällinen mies tuli juttelemaan ja kyselemään meidän reissukuulumisia. Hetki siinä höpistiin ja pian saatiin kutsu hänen taloonsa iltateelle. Niimpä kokkailujen jälkeen suunnattiin kohti niityn takana välkkyviä valoja, jotka kotoisasti tuikki lämmintä valoa pimeään iltaan. Iltateet hörpittiin tällä kertaa kesämajassa kynttilänvalossa kaskaiden siritystystä kuunnellen. Tämä uusi tuttavuutemme Matt on taiteilija. Talon seinillä oli upeita maalauksia ja muita taideteoksia, joihin liittyi mielenkiintoisia tarinoita. Valtaosa maalauksista oli tällä hetkellä näyttelyissä eri puolella Aussilaa, mutta kuvista päästiin ihailemaan niitäkin teoksia. Silloin kun maalaamisesta tarvitaan luovaa taukoa, Matt väsää vuorostaan mm. hulahula-vanteita. Niitä me intouduttiin pyörittämään kilpaa hengästymiseen asti. Kun hengitys oli tasaantunut Matt kaivoi vuorostaan kitaran esiin ja laulutrio oli hetkessä koossa. Ja kun tältä monitaiteilijalta löytyi äänityslaitteet mikrofoneineen, niin pian meidän musisoinnit oli taltioituna CD:lle.

Ilta kääntyi yöhön ja oli aika kömpiä nukkumaan ja lepuuttamanaan käheitä ääniä sekä kipeitä vatsalihaksia. Aamulla jälleen hipsittiin Mattille aamuteelle ja päätettiin jäädä toiseksi päiväksi tänne, kun Matt tarjosi oman talonsa meidän vapaaseen käyttöön. Päivä vietettiin läheisessä Kenilworthin kylässä. Vierailtiin juusto-jogurttitehtaassa, tutustuen lähikaupan valikoimaan ja yrmeään kirjaston tätiin. Auringon laskiessa lähdettiin huuhtomaan hellepäivän kuumuudet läheiseen jokeen. Kirmattiin pitkin joen töyräitä, heiteltiin leipäkiviä, välillä sukellettiin uimaan joen suvantokohtiin ja annettiin virran kuljettaa meitä alavirtaan, josta taas noustiin hiekkasärkälle ja kirmattiin rinteitä ylös ja alas puiden runkojen yli hyppien. Tämä hetki uuden ystävämme kanssa oli todella satumainen - täynnä villiä vapauden tunnetta, elämän ihanuutta ja luonnon kauneutta.

Illalla kokkailtiin gourmet-ateria: couscous-kasvistäytteisiä paprikoita ja jälkkäriksi kauraomenapaistosta ja vaniljakastiketta. Mahojen pullottaessa päätettiin hyödyntää niiden kaikupohja ja äänitettiin vielä yksi uusi kappale CD-levyllemme. Siitä tuli todella huigea. Me aletaan olla jo ammattilaisia ;) Seuraavaksi aamuksi kutsuttii Matt meijän perinteikkäälle campervan aamupalalle: puuroa voisilmällä, omenahillolla ja kanelilla, paistettuja kananmunia sekä kahvia. Sitten olikin aika sanoa heippa ystävällemme ja jatkaa matkaa eteenpäin ensilevymme pyöriessä auton CD-soittimessa. Ehkä jonain päivänä saamme Suomeen taiteilijavieraan Aussilasta.